Pieniä kyntöjä takaniityltä

- Valmet 565

Muuttopäivä siirtyi viikolla. Sainkin Grafilasta hiukan nykyistä työhuonetta isomman ja pikkuriikkinen Vapaudenkadun toimisto piti sanoa irti ennen kuin ehdin sinne muuttaa. Näin nopeasti asiat muuttuvat. Minä en pysy itseni enkä asioiden perässä, mutta yritän kirjata joitakin hajamerkintöjä asioiden lomasta, selustasta tahi jostakin niiden vilahtamisien välistä.

Päivät ovat olleet työntäyteisiä. Hyvä niin. Ne ovat olleet myös viime talven synkän alakulotaipaleen vaivalloista ylitsepääsemistä. Olen vasta nyt ymmärtänyt, miten kuopassa olen käynyt. Kun on tarpeeksi mustassa ei näe pimeältä synkkyyden määrää itsekään. Valoa pilkahtelee pilvien lomasta, mutta myös tummia kuuroja paikoitellen paahtaa ylitseni. Eilenkin yksi tummahko pilvi lätisti räntää päin pläsiä. Mutta se oli vain yksi räiskähdys pehmeämpien poutapilvien joukossa.

Illalla kuvasin Ama-muoria ja sessio oli vallan mainio, sillä muori on niin oma itsensä, niin aito luonnon henki, että minkäänlaista mallinohjausta ei todellakaan tarvitse tehdä. Ama on performanssi parhaasta päästä! Minä en pidä studiovaloista, en mistään keinovalosta. En myöskään rakasta jalustoja enkä mitään mikä on silmän ja kameran, käden ja liipasimen välissä. Jos sielu kuvaisi, se näpsisi kuvat suoraan alitajunnan kovalevylle ja siitä eikun työstämään. Minulle kuvat eivät ole valokuvia, eivät juurikaan kameralla otettuja, ne ovat materiaalia isompaan kokonaisuuteen.

Vaalien alla minua lähestyvät eri puolueita edustavat ihmiset. Hyvä niin. Itse olen epäpoliittinen ja yhtä hyvin voin tehdä vaalimateriaalia keskelle, oikealle, vasemmalle, ylhäälle, alhaalle kuin sivummallekin. Vaikka alennusta saavatkin vasemmistolaiset ja vihreät. Vaan eivät paljoa hekään. Minun yrityksessäni on alennusmyynnit nyt kertakaikkiaan lopetettu. Voisin tästä tehdä mainoskampanjan. Flyereitä lentelemään. Niissä teksti: pysyvä hintojen nouseminen on alkanut, vielä tänään ehkä hiukan edullisemmin mitä huomenna.

Lauantaina muutto Grafilaan. Tämä työhuone lojuu nyt laatikoita ympäriinsä. Pussukoita ja nyssäköitä.  Raivoisa ikävä jyystää rinnuksissa jonnekin Saharan erämaahan, kamelien lannan ja beduiinien hien hajuun, jonnekin missä saraseenien laulu soi kaihoa polveillen.

- Valmet 565

Illalla satoi kaatamalla. Kävin saunasta kaksi kertaa uimassa. Kokemus oli likipitäen niin inhottava, että jo melkein ihana. Jälkiolo uimisesta kylmähkössä vedessä on kaiken inhottavan ylipääsemisen arvoista. Kannattaisi harkita uudelleen myös avantouintia, jota harrastin muutama vuosi takaperin säännöllisesti.

Monet muutkin asiat ovat sietokyvyn rajoja hipovia, mutta jälkiolon vuoksi mielekkäitä. Useinkaan ei ole mitenkään mukavaa mennä esimerkiksi päivittäin  toimistolle, mutta kun sen tekee ja vielä lisäksi siirtää paria kortta lähemmäksi kekoa, on mieli parempi kuin että jos olisi jättänyt senkin tekemättä. On silti paljon asioita, jotka kannattaa jättää tekemättä.  Muun muassa vanhojen asioiden alvariinsa kaiveleminen, kaunan tai katkeruuden ylläpitäminen jne.

Elämäni parhaita lukuelämyksiä on ollut Tahar Ben Jelloun Kerro minulle tarina, muuten minä kuolen. Tämä lukukokemus nousee miltei kärkeen lukemieni kirjojen koskettavuudessa. Ensinnäkin Jelloun kirjoittaa taivaallisen hyvin ja toiseksi todellisiin tapahtumiin perustuva pimeässä vankilassa 18-viettäneen marokkolaissotilaan selviytyminen on taidetta. Hän joutui hävittämään menneisyytensä ja toivonsa. Toivo ja unelmointi olisivat tappaneet hänet. No, lukekaa itse! Se kannattaa. Oma elämä alkaa tuntua melkoisen ylelliseltä tapahtumalta.

Ja nyt toimistoa muuttamaan, mutta sitä ennen käyn kylmässä vedessä pulahtamassa.

- Valmet 565

Illalla lähdimme tekemään pientä kiertoajelua. Ajatuksenamme oli etsiä Mon Repos Koskenpäältä, mutta emme sitä löytäneet. Sen sijaan löysimme tieltä haavoittuneen viirupöllön. Ajoimme ensin Koskenpäältä Korpilahdelle päin ja näimme pöllön lentävän ja ihailimme sen komeutta. Palasimme kuitenkin takaisin, koska mitään Mon Repoon kylpylää ei löytynyt. Kysyimme kyläläisiltä tietä ja he neuvoivat samaan suuntaan uudelleen. Parin kilometrin päässä Koskenpään keskustasta Korpilahdelle päin makasi pöllö keskellä tietä. Pysähdyimme tarkistamaan tilannetta.

Pöllö hengitti. Toinen siipi oli oudossa asennossa ja arvelimme, että se on loukannut siipensä. Soitin Päiville, joka on luonnonsuojelupäällikkönä Lapissa ja sain häneltä ohjeen soittaa poliisille. Niinpä sitten soitin hätäkeskukseen ja sieltä sain uuden numeron, mistä löytyi pöllön hoivaan viejä. Kaikki pöllöt ovat Suomessa rauhoitettuja eläimiä, joten henkitoreissaan olevia ei saa jättää virumaan, vaan niistä pitää ilmoittaa.

Hinasimme liinalla pöllöa varovasti syrjemmälle keskeltä tietä ja se nosti päätään, jääden kuitenkin torkkumaan paikalleen. Siinä odottelimme sitten pelastusjoukkoja. Saavuttuaan he totesivat, että pöllön jalka on poikki. Nostivat hyvin varovasti kantolaatikkoon, koska tiesivät viirupöllöjen olevan sangen ärhäkkäitä. Ne eivät epäröi käydä ihmisenkään kimppuun, jos poikaset ovat uhattuina. Tämä yksilö oli koko ajan hyvin rauhallinen.

Viirupöllön ohjeellinen arvo on 757 €, jos oikeuteen olisimme joutuneet heitteillejätöstä. En tiedä ajoiko auto sitä päin, vai mitä oli tapahtunut ennen meidän kohtaamistamme. Ehkä joku jätti sen jo heitteille. Ehkä se nääntyi muuten vain keskelle tietä. Vaikea tietää. Minulle tuli hyvä mieli pöllön pelastamisesta. Hoitajat olivat sitä mieltä, että se tulee selviämään. Heidän mukaansa pöllö ei ollut edes shokissa ja arvelivat sen kykenemään syömään jo heti illalla. Ehkä me emme olleet kovin pelottavia ihmisiä sen mielestä. Ja tästä tulemmekin kysymykseen MITÄ ON PÖLLÖN MIELESSÄ?

Intohimoni valokuvaan on tasanteessa, sillä eiliselle matkalle en ottanut kameraani mukaan. On se tuossa eteisessä, mutta että en edes kuvitellut mitään kuvattavaa tulevan vastaan lähtiessämme. Auts. Otin kännykkäkameralla pari surkeaa otosta, mutta niillä ei ole kuin muiston arvo.

- Valmet 565

Keskeneräisiä asioita on enemmän mitä lampaatkaan jaksaisivat syödä. On toimiston muutto Kilpisenkadulta Vapaudenkadulle. Sanojen saundi on hyvä, sillä Kilpisenkatu voisi hyvinkin kuvata suojautumista kilven sisälle. Tässä tapauksessa kivisen talon, jota on tuettu vaijerein ynnä muin vippaskonstein, että se pysyisi edes pystyssä. Minusta talo on Aallon rumimpia ja suojelukohteena kyseenalainen. Mutta kukaan ei kysykään minulta mitä tuolle rotiskolle pitäisi tehdä. Siirryn nyt kuitenkin siitä Vapaudenkadulle niin pieneen toimistohuoneeseen, että leikkimökkikin voisi olla isompi. Vapaudenkadun symboliikka tuntuu aika mukavalta ja toimiston pienuus ei välttämättä tarkoita sitä, ettenkö voisi tehdä myös isompia töitä.

Juuri nyt istun Paperiammattiosasto yhdentoista mökillä Jämsänkoskella ja taas on maisema harmaa. Vietämme miehen kanssa täällä muutaman päivän. Ihan siksikin, että miehen työmatka olisi muutaman päivän hiukan lyhempi ja työn jälkeinen vapaa-aika hiukan pitempi. Minulle on lähestulkoon sama missä töitäni teen.

Maalaustarvikkeet ovat mukana, mutta tällä hetkellä ei ole liikaa innostusta maalata tai tehdä yhtään mitään. Siispä olen tyytynyt lepäämään muutamien www-sivujen layoutin ohessa. Omituinen väsymys on vallinnut pitkään, ehkä noin viisikymmentä vuotta. Ajoittaisia spurttaamisia lukuunottamatta. Viime talven jälkeen on tapahtunut pientä selviytymistä ja tänään minä todella ihmettelen miten isot miehet voivatkin olla kipeitä! Isot ja vähän pienemmätkin. Ihmettelen myös omaa herkkänahkaisuuttani. Miten jotkut isot kipeät miehet voivat vaikuttaa omaan elämääni niinkin paljon, että vaivun synkkyyteen ja epätoivoon. Eihän sellaista tarvitsisi tehdä, jos yhtään eläisimme vain järkemme varassa. Mutta kun kyseessä ovat myös tunne-elämän syöverit, muuttuukin elämä huomattavasti monimutkaisemmaksi.

Se mikä ihmisen loi, Luoja tai evoluutio, tai elämä tai ihan millä nimellä sitä nyt kutsutaankin, teki todella tepposet luodessaan ihmiselle tunne-elämän. Ilman sitä mikään ei olisi mitään, ei myöskään vaikeaa!

Lähdenpä tästä kahvin keittoon ja sittemmin ihmettelemään metsää ja pientä järveä. Kuuntelen Bruce Springsteeniä ja radio nowhere kuulostaa korvaani mielettömän miehekkäältä. Joskus ei tarvitse, vai tarvinneeko milloinkaan, miettiä niin kovin syvällisiä. Voi antautua hyvään oloon ja nautiskeluun. Pienistä asioista se tyytyväisyys koostuu. Niin kuin nyt Brucen äänestä, Reilun kaupan kahvista ja kylmästä uintikokemuksesta. Iho kananlihalla elämä hymyilee kuin Hangon keksi. Maailma rullautuu eteen kuin punainen matto. Olen tähtien pöydässä!

Radio Nowhere 

- Valmet 565

Se kertoo lähinnä väsymykseni syvyydestä, kun alan katsella YouTubesta Tarkan-videoita. Kun mieleni on väsynyt ja kehoni rapakunnossa, on mukavaa kuunnella turkin kieltä, josta en ymmärrä mitään, muuta kuin yytä ja äätä, köötä ja käätä, ja seksikästä kähinää. Videoilta tulevat vielä keinuvat lanteet ja napatanssin keinahdukset, joitten avulla voisin kuvitella että liikahtaisin itsekin. Edes millin. Vetäisin vaikka kerran vatsalihakset (niin että mitkäkö?) kireälle ja pitäisin sekunnin pari.

Kieliviehtymykseni ovat muutenkin aika omituisia. Turkin kielen lisäksi korvaani miellyttää hyvin paljon arabia, joka turkin lisäksi on mielestäni erinomaisen aistillinen kieli. Myös tanska menettelee. Ainakin se voittaa ruotsin mennen tullen, vaikka ei ruotsin kielessäkään yhtään mitään vikaa ole. You tubesta voi kulttuurillisen kielinautinnon saada myös hakusanalla Amr Diab. Se on sitä samaa arabiaksi mitä Tarkan turkiksi. Jos sanat suomennettaisiin, kaikki olisi heti pilalla, sillä mistä muustakaan noissa lauletaan kuin läheisriippuvuudesta, jota kutsutaan rakastumiseksi. Ja seksistä.

Suomalaiset eivät kuuleman enää sekstaa yhtä paljon mitä aiemmin. Syynä stressi ja muut urapaineet. Ehkä seksi oli ennen kaikkien näiden hoitomuoto niin masennukseen, ahdistukseen, rahan puutteeseen, menestyksettömyyteen ja maineettomuuteen. Pitää alkaa miettimään miten lääkkeen saisi toimimaan vielä näin kypsemmällä iälläkin. Mieluummin seksiä kuin ruumiita.

Mitäpä muutakaan, joku turkiksi voihkiva Tarkankaan edustaa, kuin seksikyyttä! Aaaah ja auts.

Tarkan

- Valmet 565

Yli kuukauteen en ole käynyt päivittämässä blogiani. Se johtuu hyvin vilkkaasta sosiaalisesta elämästäni ja pitkähköstä Norjan matkastani Saukon kanssa.

Mies herää arkena kello viisi aamulla ja starttaa kohti Jämsänkoskea. Tämä on hänen kesäduunibluesinsa! Minä lähden hiukan myöhemmin. Illalla olemme molemmat niin väsyneitä, että viimeistään yhdeksän ja kymmenen välillä olemme molemmat yöpuulla. Tarvitsen unta vähintäänkin kahdeksan, mieluummin yhdeksän tai kymmenen tuntia yössä. Muuten ei kulje seuraavana päivänä. Viikonloput olemme viettäneet mökillä. Kuten nytkin. Istun mökin tuvassa ja näen sumuiselle järvelle. Kovin on harmaata.

Eilen sain tietää, että nuoremman poikani ex-vaimon isä on kuollut. Synkkä uutinen vei minut uudelleen ex-miniäni blogiin. Sinne en ole pitkään aikaan mennytkään ja se on harmi, sillä Kaisa kirjoittaa paremmin kuin moni ammattikirjoittaja. Blogi löytyy osoitteesta www.avoinna.wordpress.com.

Mieleni on ollut alamaissa. Juuri nyt se on kuitenkin nousussa tai palautumassa. Kaikki mikä on liittynyt työhöni ja ammattiini ovat tuntuneet raskaammilta mitä ovatkaan. Ymmärrän nyt, kun alan olla selviämään päin, että viime talven julkinen arvostelu teki minut oikeasti kipeäksi. Selviän nähtävästi siitäkin, mutta kohtuuttoman koville on ottanut.

Norjan matkasta olen saanut uutta virtaa. Teimme Saukon kanssa “pyhiinvaellusmatkan” Jäämeren rannalle ja tuntureille. Matka oli antoisa niin äänellisesti, kuin kuvallisestikin. Kirjallinen puoli syntyy vasta jälkeen päin, vaikka kirjoitimmekin ahkerasti koko matkan ajan. Kuvia on sopivasti. Olen kuvannut huomattavasti vähemmän tänä kesänä mitä aiemmin. Kuvaaminenkaan ei ole kiinnostanut, mutta siitä huolimatta olen kuvannutkin. Aivan riittävästi. Määrä ei korvaa koskaan laatua. Tällä kertaa en ole kovin varma laadustakaan, mutta käyttökuvaa on tullut ja arkaaiset unet jatkuvat. Siitä takeena on Vittangin orvoksi jääneiden hirvien kotipuisto Ruotsissa, jonne eksyimme Saukon kanssa paluumatkalla. Erittäin sadokas eksyminen. Elämässä kuuluu eksyä!

Maalasin heinäkuussakin vielä melkoisesti. Laskin, että minulla on kymmenkunta isohkoa työtä kesken. Kesken oleminen ei huolestuta minua enää, sillä olen oppinut tekemään palasina asioita. Työssänikin teen useaa projektia yhtä aikaa, palan kerrallaan, kunnes ovat valmiit. Kaikki elämässäni on kesken, siksi saankin vielä elää ja tehdä töitäni.

- Valmet 565

Aikaisia aamuherätyksiä on tullut lisää. Tänäkin aamuna tulin miehen aikataulussa toimistolle. Eilen tulin vasta kahdeksaan, mutta istuin täällä kuuteen asti illalla. En siksi, että olisin tehnyt asiakastöitä, vaan siksi, että olen innostunut kirjoittamaan. Olen kirjoittanut artikkelia matkastani Paul Klee Zentrumiin keväällä.

Mutta kirjoittaminen. Se on minulle tänä päivänä todella haastellinen asia. Kirjoittaminen on minulle vaikeampaa kuin kuvallinen ilmaisu. Kuvallinen viestiminen hakkaa kirjallisen viestintäni kahdeksan nolla. Illalla tunsin jopa syyllisyyttä siitä, että olen käyttänyt niin paljon aikaa johonkin niin epätoivoseen. Eli laskelmallisesti ajatellen turhaan! Kaikki se mikä ei tule johonkin hyötykäyttöön, myy ja tuota rahaa tai muuta hyödyllistä, on ajan haaskaamista yrittäjälle! Vai onko?

Ehkä ajattelu on tässä kieroutuneimmillaan! Sillä ihmisen ei lainkaan tarvitse olla hyödyllinen, tuottava, varakas tai edes puuhakas, ollakseen ihan hyvä kansalainen. Minä olen vaan niin pirun ahne, että haluaisin kaikki maailman rahat matkustelemiseen ja elämän pienistä iloista nautiskelemiseen. Yrittäjänä toimimisessa ihminen maksaa sievoiset summaset siitä, että saa tehdä työtä. Niin maksaa matkustelukin, jolla olen yrittänyt lohduttautua usein niin ankarassa yritysmaailmassa. Mutta eiväthän ne sinällään mitään arvoja ole, matkustelu tai työn tekeminen, raha ja viihtyminen. Vai ovatko?

Manipulaatiolla jalostettua pastellimaalausta eiliseltä…

- Valmet 565

Hyppäsin miehen kyytiin tänä aamuna kello varttia vaille kuusi. Aamu näytti rehevältä, tuoksui mehukkaalta ja fiilinki oli vallan messevä. Olin toimistolla kuudelta. Nyt (vähää vajaata kahdeksan) kuitenkin väsyttää istua tämän koneen äärellä. Olen tehnyt jo yhtä sun toista työhöni liittyvää.

Nuorempana rakastin aamuja. Olin nimenomaan aamuihminen. Nyt minusta on tullut keskipäiväihminen. Iltoja en pitkään valvo. Tarvitsen unta vähintäänkin kahdeksan tuntia yössä. Mielellään pari tuntia enemmänkin. Ihannetila olisi ottaa tunnin päikkärit. Sitä varten on toimistossakin sohva. En ole siinä kuitenkaan yksiäkään tirsoja ottanut. Aallon rapautumistilassa oleva “Valtiontalo” ei kutsu päiväunille. Täällä tehdään töitä ja kotona nukutaan. Mistä tullenne uusi toimistotila, sillä tämä talo menee saneeraukseen viimeistään vuoden vaihteessa. Ehkä.

- Valmet 565

Odotan yhäkin senkaltaista sielun rauhaa, jossa voisin keskittyä olennaiseen eli tällä erää maalaamiseen. Sellainen aika, missä se on ja miten siihen pääsee sisälle. Sitä mietin kaiken monitahoisen ja -särmäisen elämäni keskiössä.

Maalaus vuodelta 1985: eheytyminen.

- Valmet 565